Tervetuloa

 

Kuvia Zodellin koirista

 

 Olemme vanhempi pariskunta, joiden lapset elävät omaa koirallista elämäänsä.
Zodellin kennelnimi on alkujaan puolisoni Pekan hänen kasvattaessaan saksanpaimenkoiria.
Hän harrasti niiden kanssa eri palveluskoiralajeja SM-tasolla asti.
Nykyään meillä on vain kiinanharjakoiria. Itse rakastuin rotuun jo 70-luvulla mutta
ensimmäinen harjakoirapentue antoi odottaa itseään vuoteen 2010.

     Pennut

 Kasvatustyömme on pienimuotoista ja pentuja tulee harvakseen.
Ensisijalla pentueissamme on luonteet ja terveys ja vasta sitten
ajatuksissamme on ulkonäkö koiranäyttelyitä ajatellen.
Mitään näyttelypakkoa ei kasvateillamme ole, vain vieno toivomus
kasvatillemme pyörähtää kerran pari kehässä.

 Harjakoiria tulee helposti hankittua kaksi tai useampikin samaan perheeseen.
Harjan omistaminen vaatii jonkin verran huumorintajua, koska harjan
ostaessaan ei saa vaan koiraa, vaan koiran , kissan ja marakatin sekoituksen.
Vaikka harjakoira onkin pieni, niin siitä tulee helposti tyranni perheeseen,
mikäli unohtaa, että se suloisuudestaan huolimatta on koira, joka tarvitsee
rajat ja koulutusta.

 Jos ajatuksemme tästä rodusta tuntuvat kohtaavan tai haluat muuten vain kysellä
ja tutustua tähän kiehtovaan rotuun, niin älä epäröi ottaa yhteyttä.

 Voit ottaa yhteyttä soittamalla puh: +358 407344753
Lähettämällä sähköpostia: zodellin@gmail.com tai käyttämällä lomaketta
Contact sivulla. Lomakkeella voit myös lähettää meille palautetta, tai
kysyä tietoa Zodellin kennelistä.

      Ystävällisin terveisin Zodellin väki